ebm-papst & Urano

Kirjoittaja Frank From / ebm-papst Oy

 

Nyt kaikki ovat varattu etänä ja toimistolla teamsissä. Covidin ongelmat ja maailmanlaajuinen komponenttipula vievät kaiken ajan. Päivä ei tahdo riittää.

”Ketään ei saa kiinni, ettekö välitä meistä?”
”Miksi kukaan ei vastaa?”

”Täällä Kai Jäntti Uranolta, terve. Oletko koskaan ajatellut parantaa asiakaspalveluanne? Tarjoamme LiveChat kotisivuillenne päivällä ja muulloin ChatBottia. Keskustellaanko lisää?”

Kolme viikkoa myöhemmin olemme sopineet asian ja aloittaneet kokeilun. Jo 2 kk jälkeen kaikki tämä on realisoitunut.

Tänään kaikki odotukset maailman suurimpana puhallinvalmistajana ovat ylittyneet.

Olemme astuneet ulkoistettuun moderniin työpaikkatyöskentelyä avustavaan toimintaan. Palvelu on parantunut ja myyjämme kehuvat, että saamme valmiiksi pureskeltuja kyselyjä paljon enemmän chatti-partneriltamme Uranolta, kuin aikaisemmin.  Aluksi epäilin teknisten kysymysten olevan liian vaikeita Uranon chattaajille, mutta asiakaspalauteluvut kertovat ihan toista.

Tämä on ensimmäisen vuoden kokemuksella täysi kymppi!

Olen kertonut kokemuksistamme Saksan Keskuskonttoriin ja menestyksestämme innostuneena olen järjestänyt teams-koulutusta yhdessä Uranon Kain ja Jeremiaan kanssa myös Saksan myyntivastuullisille. Asia kiinnostaa maailmanlaajuisesti ja leviää.

Kannattaa vastata puhelimeen, jos sieltä vaikka Kai Jäntti sattuisi pirauttamaan. Tarjottu apu on asiantuntevaa ja tehokasta. Se sopii jokaiseen ylikuormitettuun organisaatioon mainiosti. Samalla terveiset erittäin kyvykkäille chatti-partnereille Matiakselle ja Jeremiaalle. Olette tosi tärkeitä onnistumisessamme.

Terveisin,

Frank From
toimitusjohtaja
ebm-papst Oy

  • "Olimme positiivisesti yllättyneitä siitä, kuinka hyvin ja ammattitaitoisesti Uranon chattaajat osaavat vastata asiakkaidemme vaikeisiinkin kysymyksiin verkkosivuillamme."

    Lue referenssi 
  • "Olemme saaneet valtavasti enemmän liidejä Uranon UraChat-palvelun avulla kuin omalla päivystyksellä - jopa kymmeniä kertoja enemmän."

    Lue referenssi 
  • "Suosittelemme vahvasti Uranon tarjoamaa UraChat-palvelua yrityksille, jotka haluavat tehostaa asiakaspalveluaan ja kasvattaa liidien määrää."

    Lue referenssi 

Kokeile ja näe tulokset heti 🚀

Haluatko kasvattaa yrityksesi myyntiä ja tehostaa asiakaspalvelua verkkosivuillasi?

Tarjoamme avaimet käteen -periaatteella toimivan palvelun, jonka käyttöönotto on helppoa ja vaivatonta. Hyödynnä riskitön kokeilujakso ja näe itse, miten paljon lisäarvoa palvelumme tuo yrityksellesi.

Pyydä demo ja keskustellaan, miten voimme auttaa sinua saavuttamaan tavoitteesi.

Pyydä demo